perjantai 10. tammikuuta 2014

Kovaa joka päivä??


Kuinka urheilija voi tietää milloin hän on valmis uuteen harjoitukseen? Uinnissa valitettavan usein kausisuunitelma määrittelee milloin urheilijan tulisi olla valmis kovaan ns. kehittävään harjoitukseen. Parhaimmillaan kehitävässä harjoituksessa vauhdit saadaan kilpailuvauhtien (tai sen yli) tasolle ja uimari kokee saavansa sarjasta irti jotain kehittävää. Kuinka usein asia kuitenkaan on näin? Ainakin minun vetämissäni harjoituksissa yleensä alle 20% uimareista rikkoo oman entisen tasonsa jossain tietyssä sarjassa vaikka palautumista olisi seurattu ja viikkosuunnitelma mietitty tarkkaan mahdollistamaan kolme kehittävää treeniä. Yleensä nämä ovat vielä täysin eri ihmisiä ja kehityskäyrissä ei ole havaittavissa minkäänlaista säännönmukaisuutta. Tähän täytyy vielä lisätä että kehittyminen kilpailusuorituksessa ei missään nimessä vaadi kehittymistä harjoittelussa ja joskus se ei edes vaadi harjoittelua, joten ei kannata ottaa tekstiä liian tosissaan...

Ratkaisuna tähän ehdotan niin valmentaja- kuin uimarilähtöistä arviointia kyseisen päivän resursseista. Olettaen että uimari on motivoitunut (ensimmäinen merkki siitä että harjoitus ei tule onnistumaan on uimarin psykologinen tila) voi valmentaja salaa mitata harjoituksen alun nopeusvedot ja päätellä onko keskushermosto palautunut edellisen päivän rasituksesta vai ei. Ensimmäinen fysiologinen markkeri palautumattomasta tilasta on nopeus. Kestävyyttä, maitohaponsietoa jne. voi feikata kortisolin avulla hyvikin pitkään, mutta nopeus ei valehtele. Kun et pysty uimaan nopeasti ei mikään itsesuggestio auta siihen. Tietenkään aina ei voi olla ennätyskunnossa, mutta selvä nopeuskyvyn tippuminen päivien ajan voi olla merkki harjoittelun keventämiselle. Syy nopeuden mittamiseen “salaa” on ensinnäkin vakioida tilannetta sillä “testitapahtuma” päivittäin voi toimia stressitilanteena uimarille. Lisäksi testitilanne voi muuttaa uimarin asennetta kohti sarjaa “positiivisemmaksi” kun nimenomaan haluamme lukea myös uimarin asennetta kohti kyseistä sarjaa. Jos jo alkuverran nopeusvedoissa tuntuu olevan vaikeutta suorittaa asioita kunnolla asiat menevät todennäköisesti vielä huonommin pääsarjan aikana.

Uimarilähtöinen päivän tilan arvioiminen riippuu tietenkin yksilöstä, mutta koska itse näen vesisuhteen olevan se kaikkein tärkein asia uintimenestykselle käytän yksin harjoitellessani hyvin simppeliä metodia arvioida oman hermostoni kykyäni sopeutua vesiympäristöön juuri tällä hetkellä. Kovaa uidessa veden virtausten aistiminen kehon ympärillä ja kehon asennon hienosäätö niin alitajuntaisesti kuin tietoisesti on yksi kovan uintivauhdin säilyttämisen ja tuottamisen ehtoja. Siksi vedänkin kaksi ylinopeusvetoa vetokumia käyttäen ennen alkuveryttelyä. Arvioin kuinka paljon paremmaksi aistini ja yleensä subjektiivinen tunteeni uinnista muuttuu vetojen välillä. Jos huomaan että muutosta ei tapahdu tiedän että kyseisen päivän harjoituksesta ei varmaankaan tule mitään. Jos taas huomaan selvän eron vetojen välillä ja huomaan kuinka kehoni aistii informatiota veden virtauksista toisella ylinopeusvedolla huomattavasti paremmin kuin ensimmäisellä tiedän olevani valmis mihin tahansa! Kehoni on vastaanottavainen uusille teknisille, taktisille ja fysiologisille mutoksille. Hommahan on äärimmäisen subjektiivista ja vaatii tietenkin kuukausien työn että yleensä huomaa eroa veden virtauksissa kehon ympärillä. Samalla periaatteella voidaan kuitenkin kehitellä vaikka minkälaisia subjektiivisia valmiustilan testejä. Uinnissa aina pelkkä fysiologisten markkerien seuraaminen ei riitä koska vesisuhde näyttelee niin suurta osaa kehityksessä. 

Koska uinnissa kuitenkin toteutetaan rymäharjoittelua voi harjoittelun yksilöllistäminen tuntua mahdottomalta. Jos kuitenkin hyväksymme sen että harjoittelu jossa vauhdit eivät nouse kilpailuvauhtien tasolle ei ole kehittävää (toimii niin sprinttereillä kuin matkureilla, matkurit vaan kykenevät kilpailuvauhteihin melkein aina--->isompi voluumi) voidaan kaikki muu treeni nähdä enemmän tai vähemmän huoltavana tai ylläpitävänä. Mitä jos jokaiseen treenin ohjelmoitaisiinkin kovia kehittäviä sarjoja ja uimari kykenisi valmentajan kanssa keskustelemalla päättämään milloin olisi aika uida ne kehittävästi ja milloin taas uida kyseinen sarja hiljaisemmilla vauhdeilla tai siirtyä viereiselle radalle tekemään jotain aivan muuta. Näin ollen jokaiselle uimarilla olisi jokaisena viikkona mahdollisuus kehittyä eikä kehittymisen mahdollisuuksia olisi ohjelmoitu vain tietyille mielivaltaisille päiville jolloin uimari mahdollisesti ole valmis ottamaan vastaan kyseistä harjoituskuormitusta. Valmentajalla voisi olla valmiina kevyempi tekniikkapainotteinen treeni niille uimareille jotka sen valitsevat ja uimarit joita on vaikea pidätellä aerobian puolella saisivat uida kehon valmiustilan mukaisen treenin!! Tällä tavalla sataisiin jokainen harjoitus urheilijan kehitystä palvelevaksi eikä uimarin enää koskaan tarvitsisi uida harjoituksia joissa hän tuntee joko epäonnistuvansa tai tuhlaavansa aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti