torstai 31. lokakuuta 2013

Uinnista


Mistä ihmeestä uintiin on pesiytynyt kulttuuri jossa yksilö ohittaa omat tuntemuksensa ja vuosien urheilufysologian opiskelun vain koska kukaan ei uinnissa tee niin? Maailma on täynnä uimareita jotka tuntevat huonoa omaa tuntoa siitä että eivät pysty samanlaisiin uintimääriin kuin jotkut maailman huiput johtuen elämäntilanteesta, vammoista, ratavuoroista jne. Miksi me emme pysty hyväksymään että menestyä voi vähemmälläkin ja mahdollisesti jopa paremmin!

Mielestäni pääsyy on siinä että olemme luoneet uinnista illuusion “maailman kovimpana lajina”. Otamme kunniaa siitä että kahdesti päivässä harjoittelu on normaalia uinnissa vaikka lähes kaikki tieteellinen tutkimus on jo 30 vuotta näyttänyt ettei sillä saavuteta parempia tuloksia. Meistä on hienoa että nuoret joutuvat heräämään äärimmäisen aikaisin ja raahautumaan treeneihin aamukuudelta tai aikaisemmin (varsinkin Jenkeissä) vaikka ainakin muissa lajeissa tehtyjen tutkimusten ja arkijärjen mukaan jos unta ei ole saatu tarpeeksi (nuorilla 9-10h) ei harjoittelsuta ole hyötyä aamulla tai sitten myöhemmin illallakaan! Teemme “perinne” treenejä jouluaattoisin ja hakkaamme kehomme hajalle kuntopiireillä vaikka hyvin ymmärrämme ettei kummastakan ole hyötyä kilpailusuoritukseen.

On aika ajatella uintia eri tavalla ja olla tuhlaamatta aikaa miettimällä mitä ennen on tehty ja sen sijaan miettiä kuinka voimme olla muita edellä uinnissa. Suomella on tähän mahdollisuus. Emme tarvitse asiantuntijoita kertomaan kuinka he valmensivat joitain uimareita vaan kertomaan meille mitä he tekisivät toisin ja kuinka me voimme tehdä asiat vielä paremmin. Jos pystymme ja uskallamme luoda vaikutteista vapaan harjoitelukulttuurin itsellemme, voimme saada tuloksia joita emme osanneet odottaakaan!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti