perjantai 30. elokuuta 2013

Kivusta


Treenit on alkaneet luistaa todella hyvin ja yksi hyvä oppimiskokemuskin saatiin. Jokaisessa treenissä olen yrittänyt pitää mielessä spesifisyyden ja yrittäny uida ainakin jotain niillä vauhdeilla joita kisoissa tulen tarvitsemaan. Eilen alkoi alaselkään taas sattumaan ja pystyin jättämään treenit kesken n. 5min uimisen jälkeen. Olin hyvin ylpeä itsestäni. Olen meinaan joskus kamppaillut saman kivun kanssa monta viikkoa ja todennäköisesti tuhonnut omaa tekniikkaani huonompaan suuntaan. Eli vihdoin olen jotain oppinut!

Kipu on kaikkein tehokkain opettaja. Jos joku liike sattuu keho oppii nopeasti kiertämään kivun tai välttämään voimantuottoa siinä. Kaikki tapahtuu automaattisesti ja on myös todennäköistä että väärä liikemalli jää “päälle” senkin jälkeen kun kipu on lakannut. On siis ensiarvoisen tärkeää, että uimarit eivät ikinä ui jos johonkin sattuu. Tietenkin lihakset voivat olla kipeät esim. voimaharjoittelun jälkeen jolloin urheilija yleensä pystyy säilyttämään tekniikkansa, mutta ylenmääräistä lihaskipua ja jumia tulisi myös välttää koska jumisilla lihaksilla uiminen eroaa kuitenkin hyvin paljon kilpailuissa tarvittavasta herkkyydestä (eli harjoitellaan tekniikalla jota ei sitten käytetä kisoissa...). Jos lihaskivut ovat jatkuvia oheisharjoittelun jälkeen on syytä tarkistaa ohjelmointia ja katsoa sallitaanko uimarin keholle riittävä palautuminen ja adaptaatio liikkeisiin.

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Treeni


Eka ohjelmoitu treeni takana. Täytyy sanoa että se kuuluisa jet lagi ei paljon painanut ja olin suorastaan yllättynyt kuinka hyvin kulki. Kirjoitan nyt koko ohjelman tähän, mutta muistakaa että ohjelmassa ei ollut mitään maagista, mutta pyrin jokaisella altaanmitalla tekemään jotain tavoitteideni eteen. Itseasiassa koko treeni oli kirjoitettu taululle täysin erilailla mutta ottamalla treenin rungon käyttöön ja luomalla siitä jotain yksilöityä voi kuka tahansa saada enemmän irti harjoittelustaan.

16x50 joka neljännessä nopeus vu/pu, muuten aina 15m vesisuhde treeniä+vu josta max vu käännös+ su ilman ptk--->jalat mukaan

400 (25delf veden alla+25 3cyc vu+3cyc su+25ru ptk selällään+25 3cyc vu+3cyc su)
2x200 (25scul ru+25ru ptk veden alla+10m su ptk+5m vesisuhde+10m su)
4x100 (25pu 100pace+25 ihan mitä vaan)
8x50 (2x 25ru veden alla+10m delf sel+15su 2x25delf veden alla+25vu 400pace hypox)
8x25 (20m ru max+5m hengen kasaamista) t. 5-15s

Aikaa meni 57min mutta se todellakin riitti!!

lauantai 24. elokuuta 2013

Kotona


Nyt on päästy vihdoin tänne ameriikan puolelle! Oli aika uskomaton fiilis saapua koneella lämpöön, tuntui kodilta. Eilen sitten pieni uinti löytötavara uikkareilla kun oma laukku ei sitten saapunutkaan. Muistakaahan kaikki uimarit aina pakata kisa ja treenikamat käsimatkatavaroihin kun lähdette ulkomaille. Siitä sitten muuttamaan uuteen kämppään aivan uimahallin viereen. Pieni yksiö ja aikalailla kaikki herkut valmiina, ei tartte lähteä Ikeaan ostoksille. Naapurina muuten toimii Swimming Worldin toimisto josta mm. kuvataan heidän netti “morning” showta. Joten onneksi ei tarvi olla uinti-ihmisistä erossa treenien välilläkään. Heräilin neljältä ja rupesin purkaan omia kamoja ja aikalailla siistin näköiseksi sain paikan. 

Nyt Athletic Training orientaatioon ja sitten koko viikonloppu lepoa. Jos tulee treenattua on se lähinnä jet lagin poistamista varten. Mutta maanantaina pistetään sitten iso vaihde päälle ja kohti ens kesää!!

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Reeniä


Treenit on aloiteltu MM-kisojen jäljiltä nyt kun sain Eetun uintileiritkin pidettyä. Hauskaa oli taas leireillä ja uskon että saimme ainakin joitain ideoita annettua uimareille! Tiistaina sitten aloitin tietenkin maastaveto puntilla jotta saisin mahdollisimman huonon olon aikaiseksi mahdollisimman nopeasti. Oikeasti olen onnistunut suhteellisen pehmeästi aloittamaan treenit, ja salillakin olen välttänyt isoimmat painot. Uimassa olen käynyt kerran (tätä kirjoittaessa olen lähdössä toisiin uintitreeneihin) ja eilen tein sen virheen että kävin juoksemassa 6x200m suhteellisen kovaa, tarkoitus oli vetää 9x200 mutta kuudennen jälkeen tunsin aavistuksen kipua oikeassa reidessä ja se riitti keskeytykseen. Tuo tulee olemaan yksi kauden teemoja, niin monta kertaa olen puskenut kipua vastaan ja myöhemmin sitä katunut että nyt yritän ottaa pienimmätkin ongelmat huomioon ja yrittää muokata treeniä jos ongelmia syntyy.

Nyt muuten tämä blogi muuttuu täysin oman uintini seuraajaksi ja kaikki valmennus ym. Jutut tulen kirjoittelemaan uintievoluutio.com sivustolle. Joten ei muuta kun sitä seuraamaan jos ne jutut kiinnostaa.