Reenit alkaa

Tänään se sitten alkaa. Yliopiston ohjatut treenit käynnistyvät tänään eräällä klassikko sarjalla josta en erityisemmin tykkää mutta onhan se kiva kärsiä ryhmäkavereiden kanssa. Ehkä se luo sitä ryhmähenkeä! Kouluhan on jo käynnissä ja asettaa omat vaatimuksensa aikataululle. Koulun lisäksi mun opinto-ohjelmaan kuuluu tästä hetkestä lähtien vähintään 150 tuntia työharjoittelua jokaisessa 15 viikon koulujaksossa. Eilen olin kattelemassa high school jenkkifutista ja lentopalloo mun työ-ohjaajan kanssa ja täytyy sanoa että inspiroiduin täysin amerikkalaisesta high school urheilusta. Suomeen täytyy luoda jotain vastaavaa. Mikä voisi olla sen kovempaa  urheilijan motivaatiolle kuin nähdä koko koulu opettajia myöten katsomossa kannustamassa eteenpäin sen sijaan että opettajat aina muistuttaisivat kuinka “koulu on tärkeämpää” kuin urheilu. Ei sillä etteikö se olisi mutta urheilumenestys ja koulumenestys eivät varmasti poissulje toisiaan ja positiivinen kiinnostus lapsen/nuoren harrastukseen ei varmasti koskaan ole pahaksi. Ainainen koulun korostaminen opettajien ja muiden taholta ainakin provosoi mua teini-iässä haistattamaan pitkät kaikelle mikä liittyi opiskeluun. Mut nyt tosin on aika helppo provosoida vaikka mihin vieläkin.

Olen tässä tehnyt pieniä hankintoja kotiin, niistä tulee sitten video kun saan “huoneeni” sisustettua valmiiksi. Eräs tärkeä ostos oli pieni kirjoitustaulu seinälle, johon kirjoitan päivän aikataulun sekä kaikki asiat jotka minun tulee tehdä. Jostain syystä juoksevia asioita on niin paljon että pelkän muistin varaan niitä ei voi jättää. Yleensä vapaa aikaa ei päivittäin jää kuin maksimissaan tunti tai pari mutta en silti tunne olevani kiireellinen tai tarvitsevani mitään muuta. Treeneihinkään en tiukan aikataulun usko vaikuttavan kuin positiivisesti. Syy loytyy siitä että lähes kaikki mitä teen on jotain mitä rakastan, jokainen päivä tuntuu menevän ohitse liian nopeasti kun haluaisi tehdä/tutkia/kirjoittaa vielä lisää. Kaiken urheiluajattelun väliin pääsee vielä kerran päivässä uimaankin niin ei kai sitä voi enempää elämältä pyytää. No jos viikonloppuna kerkeäisi valmistaan yhden gourmet aterian itselle niin se on siinä. Unelmaelämä!

Kodikkuutta

Phoenixiin saavuttuani ja huomattuani kuinka paljon paremmin ajatus ja treeni kulkee tässä ympäristössä olen päättänyt pyrkiä luomaan miljööstäni vieläkin inspiroivamman. Pyrin rakentamaan huoneestani paikan jossa kykenisin keskittymään optimaallisella tavalla tekemisiini. Olli Postihan on näistä kirjoitellut huolella omaan viidakkomies blogiinsa jo pidemmän aikaa ja vasta nyt rupean todella ymmärtämään sen kuinka koko ympäristö vaikuttaa omaan mielenlaatuun ja tekemisen tasoon. Hyvällä nukkumisella ja ruoalla pääsee pitkälle, mutta myös työasennolla, siisteydellä ja designilla on varmasti jopa enemmän vaikutusta siihen sujuuko ajatuksen juoksu ja motivoiko lähteä treenamaan. Siispä aion ainakin minimissään pitää paikat järjestyksessä ja siistinä ja miettiä onko mahdollista fiilistellä mahdollisella sisustamisella kämpästä parempaa työympäristöä.

Kotiutuminen

Olen palannut kotiin! Kirjoittelen tekstiä phoenixistä ja olo ei voisi olla onnellisempi. Vihdoin saan keskittyä vain uintiin ja siihen mikä minulle on tärkeintä, oppimiseen. Kesä oli varmasti paras ikinä monestakin syystä, mutta nyt on aika keskittyä vain itseensä. Lentomatka sujui ongelmitta meditoidessa, ja monta oivallusta itsestä tuli tehtyä. Erityisesti tuli mietittyä omaa suhtautumista kausisuunnitelmiin ja siihen kuinka harjoittelu päiväkirja ja seuranta saattavat jälleen toimia enemmän vangitsevina asioina urheilijan arjessa kohti huippusuoritusta. Lähtökohtaisesti menneisyydellä ei saisi olla mitään merkitystä urheilijalle kilpailujen käynnistyessä. Kuitenkin olen useasti tormännyt omaan ja muiden tapaan analysoida kauden kulumista jo ennen kuin tiedetään kuinka se oikeasti on kulunut. Ikäänkuin tulos on jo tapahtunut sen perusteella kuinka hyvin suunnitelmaa on pystytty seuraamaan tai sen perusteella onko suunnitelma ollut onnistunut. Eihän sitä harjoittelun onnistumista oikeasti voi tietää ennen kuin kisa on käyty. Entinen valmentajani Alex Nikitin käski mun aina valmistautua kisaan kuin nyrkkeilykehään, ainoa asia mielessä piti olla oma suoritus ilman ennakkoasetelmia.

Asiat jotka ovat jo tapahtuneet ovat mennyttä eikä niihin voi enää vaikuttaa, vaan pyrkiä tekemään tämän hetken asiat mahdollisimman hyvin. Itselle tuottaa edelleen vaikeuksia yrittää päästää menneisyydestä irti ja keskittyä vain ja ainoastaan siihen mitä voin tehdä juuri nyt palvellaakseni suorituskykyä mahdollisimman hyvin, lopulta tämäkin johtaa oikeiden valintojen tekemiseen suurimman osan ajasta. Lentomatkalla aloinkin luomaan uutta “antisuunnitelmaa” itselleni. Tavoitteeni tulee olemaan loytää joka treenistä jokin asia joka tulee auttamaan minua kisoissa. Nyt puhun nimenomaan  pienistä AHAA! elämyksistä enkä niinkään aerobisesta kunnosta, nopeudesta jne. Samoin harjoituksien ulkopuolella voin yrittää joka hetkessä etsiä asioita jotka auttavat minua kilpailemaan korkeimmalla tasolla. Jälleen kerran nämä molemmat tulee tehdä ilman ennakkoasetelmia siitä mikä on “urheilijan elämää” tai optimaalinen pintaantulo.

Päivitystä

Tässä on viime blogista vierähtäny hieman aikaa. Työ, treenit ja varsinkin olympialaiset ovat vieneet liikaa keskittymiskykyä. Olen pystynyt treenaamaan hyvin, keskimäärin neljä punttia ja 4-5uintia viikossa joka mielestäni on jo paljon. Salilla olen keskittynyt hieman pidempiin sarjoihin (eli massaan ja tasapainoiseen kehoon) ja uintitreeneissä vain ja ainoastaan nopeuteen. Tänään rupesin miettiin kuinka ennen loman jälkeen alkoi muiden uimareiden tavoin ”pohjien” luominen pitkillä hidasvauhtisilla uinneilla ja jopa juoksulenkeillä. Muistan joskus juosseeni jopa 2,5 tunnin lenkkejä aamutreenien päätteeksi sen toiveeksi että uintisuoritus kehittyisi. Joku viisaampi voi oikaista, mutta eikö suurin kehittyminen saada nimenomaan aikaan täyslevon jälkeen? Miksi tämä adaptaatioikkuna kannattaisi tuhlata johonkin millä ei ole mitään tekemistä itse uintikilpailuiden kanssa? Nyt olen tehnyt kaiken päinvastoin. Yritän kehittää vain ja ainoastaan nopeutta. Fiiliksestä riippuen uin joko pidempiä tai lyhyempiä vetoja yleensä pitkällä tauolla. Katotaan miten vaikuttaa, mutta ainakin uskon tämän olevan järkevämpi lähestymistapa minulle ja uinti tuntuu aivan loistavalta!!

Samalla pitää kertoa että onnistuin hajottamaan polveni tossa pari viikkoa sitten. Ensin epäilin että kierukka on revenny ja joudun leikkaukseen, onneksi magneettikuvissa ilmeni vain luuturvotusta ja nestettä polvessa. Oli muuten kumma juttu paljonko paremmalta polvi tuntui heti kun olin diagnoosin saanut. Joka tapauksessa pystyin siirtämään ajatukset heti siihen mitä voin nyt tehdä maksimoidakseni kehityksen. Soitin heti Palmusen Jannelle ja kerroin että nyt tarvitaan ylävartalospesilisaatio-ohjelma salille ainakin muutamaksi viikoksi ja kuinka nyt täytyy laittaa aiemmin keväällä olleen oikean olkapään voimatasot vasemman kanssa balanssiin. Samalla aloin miettimään keinoja parantaa rintauinnin käsivetoa uintitreeneissä ja kuinka yleensä pystyisin treenamaan kässäreitä ilman että se vaikuttaisi uinnin kokonaisrytmiin. Ainakin yritin ottaa ongelman positiivisena asiana joka antaisi minulle mahdollisuuden kehittyä yläkroppaani.

Omasta tapauksestani rupesin miettimään kuinka jokainen elämäntilanne tai ongelma tuo mukanaan ainakin jonkun positiivisen asian harjoitteluun. Jos et pysty treenaamaan kunnolla työn takia, ehkä se opettaa sinua harjoittelemaan tehokkaammin ja laadukkaammin sen ajan minkä altaaseen pääset. Jos olkapää on hajalla voit kehittää maailmanluokan potkut. Jos sairastut flunssaan ennen kisoja niin ainakin herkkyys ja nopeusominaisuudet ovat kohdallaan. Kaikki riippuu vain siitä kuinka asiaa katsoo ja mielestäni urheilijalla ei ole ikinä varaa vaipua epätoivoon. Samanlaisia vertauksia voi varmasti löytää siviilielämään.