2007 joku asiantuntija (olisiko ollut Bill Sweetenham) nimesi delffarit viidenneksi uintilajiksi. Itse ihmettelen että tämä tapahtui näinkin myöhään kun historiasta kuitenkin löytyy useita esimerkkejä uimareista jotka voittivat lähinnä ylivoimaisten delffareidensa ansiosta. Esimerkkeinä tulee mieleen 1996 2xolympiavoittja Dennis Pankratov ja 2000 olymiavoittaja Misty Hyman jonka delffareita saan välillä ihailla täällä Phoenixissa. Kuitenkin v. 2007 jälkeen koko maailma on ottanut vedenalaisen osan uinnista tosissaan lähinnä Michael Phelpsin ylivoimaa seuraten.
On hyvä ymmärtää että delffareiden tarkoitus on ylläpitää vauhtia ponnistuksen jälkeen eikä lisätä sitä. Paras mielikuva tähän on skeittilaudalla eteneminen kun vauhti on jo saavutettu (ponnistus), liian suuret voimakkaat potkut tiputtavat joko skeittaajan laudalta tai hidastavat vauhtia huomattavasti, pienet nopeat impulssit taas säilyttävät vauhdin. Koska vauhti on kovimmillaan heti ponnistuksen jälkeen delffarit tulee mukauttaa pienemmiksi veden vastuksen välttämiseksi ja vauhdin hidastuessa delffareiden laajutta ja voimakkuutta voi lisätä. Eli aloitetaan pienillä tiheillä delffareilla joiden kokoa lisätään kohti pintautumista. Itse tykkään pitää liikeen polvissa ja nilkoissa suhteellisen pienenä koska ylimääräinen nivelten liike (varsinkin polvissa) lisää veden vastusta ja ohjaa vettä ylös- ja alaspäin. Tarkoitus olisi kuitenkin liikuttaa vettä taksepäin ja keskittyminen reisilihasten sijaan koko torsoon voi auttaa löytämään täysin uutta vauhtia liukuihin samalla säästäen energiaa loppu suoritusta varten.
Kun tiedämme että vauhtimme hidastuu koko ajan ponnistuksen jälkeen on helppoa ymmärtää että että mitä kovempi vauhti on pintautuessa sitä suurempi potentiaali on uida kovempaa koko matkan ajan. Itseasiassa ensimmäisen 15m aika (molemmista päistä) on varmasti eniten loppuaikaan korreloiva tekijä, tästä on USA:n 2000 karsinnoista myös tutkimusmateriaalia (jota en nyt löydä). Lyhyellä radalla delffareiden merkitys tietenkin korostuu ja jopa 60% ajasta vietetään veden alla. Jos todellakin on niin että delffarit voivat selärissä ja perhosessa vaikuttaa lopputulokseen jopa enemmän kuin uinti (myös pitkällä) voisi olettaa että lähelle puolet tai yli puolet harjoittelu ajasta keskityttäisiin niiden kehittämiseen. Kuinka monessa treeni ohjelmassa asiat on näin? Itse näen harvemmin ohjelmia jossa delffareiden kehittämiseen oikeasti keskityttäisiin päivittäin yhtä kovalla fokuksella kuin itse uintiin. Vaikka itsekkin tykkään usein sanoa että 5km treenissä on 200 mahdollisuutta treenata delffareita niin asia ei kuitenkaan ole aivan niin. Hitailla vauhdeilla tehdyt delffarit väsyneenä muistuttavat hyvin vähän kilpailuissa tarvittavaa korkea energistä työskentelyä. Lisäksi asiaa vaikeuttaa se että hitaamissa vauhdeissa ns. voima delffarit toimivat paremmin kuin tiheätempoiset veden vastusta minimoivat impulssit, ja kuka nyt haluaisi viereiselle kaverille hävitä vaikka harjoittelisikin oikeaa asiaa.. Eli jälleen kerran uimareiden täytyy unohtaa kelloihin tujottaminen ja keskittyä harjoittelemaan mahdollisimman tehokkaasti niitä asioita joita tarvitaan itse kilpailussa. Valmentajien tulisi myös miettiä harjoitus ajan pyhittämistä delffareiden treenamiselle ja sitä mikä olisi paras tapa niiden maksimaaliselle kehittämiselle.
Itsehän en delffareita juuri treenaile, kun läpivedon miettimiseen kuluu niin paljon aikaa. Siitä lisää ensi kerralla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti